perjantai 24. tammikuuta 2014

Miksi vaihtoon?

... tai miksi ei?

En edes muista, koska ekan kerran sanoin haluavani lähteä vaihtoon, mutta siitä on jo aikaa. Tosin päätös vaihtoon lähtemisestä ei oo ollu mulle mitenkään itsestäänselvyys koko aikaa. Ysiluokalla aloin miettiä aina niin varmalta tuntunutta päätöstä vaihto-oppilaaksi lähtemisestä ihan uudesta näkökulmasta. Miksi edes haluan lähteä? Suomessa mulla on kaikki melkein paremmin kuin hyvin. Hyvät välit perheeseen, ihanat kaverit ja muut tärkeät ihmiset, koulu sujuu ja motivaatiota opiskella löytyy, paljon harrastuksia joista nautin sekä ylipäätään hyvä olla. Toisaalta tää kaikki on ehkä just se suurin syy, miks haluankin lähteä. Kaikki nää asiat tuntuu mulle jo niin arkipäiväseltä ja itsestäänselvältä. Tulevan vaihtovuoden aikana uskon alkavani arvostaa uudelleen tätä kaikkea sekä Suomea ihan uudella tavalla.





Eniten mua harmittaa vaihtovuodessa:

- vuosi erossa kaikista tärkeistä ihmisistä (thank god kaikista nörteistä, jotka ovat kehittäneet teknologian, mm. Skype, WhatsApp, Facebook ja ylipäätään keinot pitää yhteyttä ihmisiin pitkienkin välimatkojen päähän!)

- en valmistu, enkä tanssi vanhojentansseja oman ikäisteni kavereiden kanssa

- vuoden tauko harrastuksista, joissa haluisin edistyä nyt ja heti :D mm. agilityssä kisaamisen aloitin vasta viime keväänä ja oon ihan koukussa siihen lajiin ja nyt kun tuntuu että kerrankin pääsin vauhtiin kisaamisenkin kanssa tulee taas vuoden tauko eteen... toisaalta tauko voi tehdä ihan hyvääkin

- miten pärjään vuoden ilman omaa koiraa? Luna on ollut meillä nyt reilut 4 vuotta ja se on ollu mulle aina sellanen "henkireikä" sekä tietysti mahtava syy raahautua säästä huolimatta lenkille väh. 5 kertaa viikossa, hyötyliikuntaa kerrakseen!




Eniten mä kuitenkin odotan vaihtovuodelta:

- itsenäistymistä

- vieraankielen oppimista

- kasvunpaikkoja ja sitä että kaikesta ei pääse niin helpolla, mutta oppii asiasta selvittyään sitäkin enemmän

- uusien kansainvälisten kavereiden saamista

- mahtavia ja ei niin mahtavia kokemuksia, jotka tuun kuitenkin muistaan koko ikäni!

- erilaisuutta ja itseltäni sopeutumiskykyä

- arvostamaan tällä hetkellä jo itsestäänselvyydeltä tuntuvia asioita, josta jo puhuinkin

- oppia tuntemaan vierasta kulttuuria ja elämään erilaisessa maassa

- Rotary retkiä, koulutuksia, leirejä, kokouksia ja tapaamisia, missä pääsen tapaamaan samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä

Ihan vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Varsinkin tätä jälkimmäistä listaa voisin jatkaa vaikka loputtomiin, josta taas yksi syy lisää miksi päädyin loppujenlopuksi vaihtoon hakemaan.





PS. Muokkasin vähän blogin ulkoasua ja sain jonkinlaista bannerin tynkääkin viimein aikaiseksi. Kommentteja otetaan vastaan! Ajattelin, että kun saan maatiedot voin päivittää noita bannerin kuvia sit siihen maahan liittyen :) Nykyiset kuvat on otettu viikko sitten lauantaina, kun innostuttiin lähtemään Saijan kanssa Aulangolle tonne hyytävään, mutta kauniiseen talvisäähän kuvaileen.

Ja vielä tohon blogin  nimeen liittyen, halusin sittenkin jonkun suomenkielisen nimen  blogille ja edellinen kuulosti hieman tönköltä sekä oli mielestäni vähän turhan pitkän. Joten sekin nyt sitten vaihtui ulkoasun myötä. Inspiraationa erään biisin nimi, joka sattui just uuden bloginimen pohdinnan hetkellä soimaan mulla Spotifyssä :D

12 kommenttia:

  1. Moikka! :)

    Toivon mukaan pääset haluamaasi maahan, mutta mihin ikinä sijoitutkin niin vaihtovuodestasi tulee varmasti upea, koska asenteesi tuntuu olevan kohdallaan :)
    Mä lähden 11 päivän päästä Australiaan ja suuntaan Tamworthiin, n. 415 km päähän Sydneystä. Tosin mun järjestönä on AFS. Jos kiinnostuit niin tsekkaa mun blogi ja liity lukijaksi! :)

    easylivingwithme.blogspot.com

    ~ Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksi kivasta kommentistasi! :)
      Kuulostaapa kivalta, mukavaa reissua! Liityin lukijaksi.

      Poista
  2. Tosi ihana toi banneri ja blogi! Liityin lukijaks :)

    Kato mun blogi jos kiinnostaa, oon lähössä Taiwaniin Rotarylla

    http://sweetsouryear.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Vau, Taiwan kuulostaa niin ihanan erilaiselta!
      Varmasti tosi mielenkiintoinen ja unohtumaton vuosi tulossa.

      Poista
  3. Tosi kivan näkönen blogi ja tosi hyviä ajatuksia vaihtovuodesta! Itekkin oon lähössä rotaryn kautta vaihtoon ensvuodeks, ykköstoiveina USA ja Australia :) Tarkotuksena ois itekkin alottaa blogi, mut sille ei oo oikein löytyny vielä aikaa.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :)
      oi kiva, lisää rotaryvaihtareita! ooksä FB:ssä Rotaryvaihtarit 2014-2015 ryhmässä vielä? liity ihmeessä jos et vielä oo!

      Poista
    2. ja jos teet vaihtariblogia jossain vaiheessa niin linkkaile ihmeessä! kiva lukea muidenkinrotaryn kautta lähtevien kuulumisia :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho poistin tän :DD mut siis joo liityin siihe just eilen :)) aattelin sitten sinne linkata kun saan sen blogin pystyyn ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)