keskiviikko 5. helmikuuta 2014

VIHDOIN!


Odotus palkitaan enemmin tai myöhemmin ja asioilla on tapana tapahtua silloin kun niitä vähiten odottaa. Mulle kävi näin tän viikon maanatai-iltana, kun ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen jätin s-postin päivitysnappulan vähäksi aikaa rauhaan. Eihän siinä sitten kauaa mennyt kun viestiä jo kolahtikin mailiin. Siitä hetkestä lähtien en oo voinu olla hymyilemättä. Yks mun suurimmista unelmista on tulossa toteen, jo ens kesänä!


Maatiedon odottaminen oli yhtä tuskaa, mutta tässä sitä ollaan onnellisempana kuin koskaan :) Ihanien ja korvaamattomien vaihtarikamujen kanssa itketty ja kiljuttu ilosta ja saatu varmaan aika monen puhelimet räjähtämispisteeseen hehkuttaessamme maatietoja WhatsApp:issa. Vihdoinkin pääsin omalta osaltani mukaan tähän fiilistelyyn, vaikka tottakai iloitsin jo valtavasti kun kuulin muidenkin maatietojen saaneiden halkeavan riemusta. Mahtava yhteishenki! Onnea vielä kaikille jotka tätä eksyvät lukemaan


Lähtöpäivää eikä tarkempaa sijaintia ole vielä tiedossa, mutta ainakin viime vuonna lähtö oli ollut jo heinäkuun puolessa välissä. Kovin kauaa en siis kesälomaa kerkeä Suomessa viettämään. Perheen kanssa mökkeilyä, kavereiden kanssa ajanviettoa, agilityssä kisailua sekä kesätöiden tekoa ihanien lasten hoitamisen merkeissä on jo ensi kesälle suunnitteilla :) Jossakin kesäfestareilla, esim. Summer Upissa olisi mahtava päästä vielä käymään ennen Suomesta lähtöä.

Kuvat We Heart It

Mulla on niin onnekas olo, enkä aluksi oikeesti uskaltanu edes odottaa että pääsisin mun ykköstoiveeseeni, mutta näin siinä on käymässä. Eiköhän kaikille jo selvinnyt että mä olen näillä näkymin siis lähdössä vaihtoon AUSSEIHIN! 

lauantai 1. helmikuuta 2014

Odotusta



Tässä mun pari viimesintä päivää tiiivistettynä. Toivotonta maatietojen odottelua, vaihtareiden WhatsApp-ryhmän totaalista sekoamista (suurin osa sai maatietonsa jo perjantaina), itkua ja naurua, koeviikon kanssa tuskailua, 17 v. synttäreiden viettoa matikan kirjan kanssa, Spotifyn kuuntelua (ei enää mainoksia! kiitos Saija :* ), lauantai-aamun matikan koe, josta vain toivon päässeeni läpi, tuskastumista ja jälleen s-postin epätoivoista päivittelyä...




Synttäreitäni juhlittiin jo etukäteen kaveriporukalla meillä tammikuun alkupuolella. Hurjaa ajatella, että ens synttärit tuun viettään jossain ihan muualla kuin Suomessa. Täytän siis 18 vuotta ulkomailla. How cool is that!



Koeviikko sekä mitä todennäköisemmin maatietojenkin odotus jatkuu taas ensiviikolla. Onneks pahimmat eli bilsa 3, saksa 3 ja matikka 3 (geometria) kokeet on nyt ohi ja enään kemia 1 ja ruotsi 1, jotka on tuntunut ainakin ihan suht helpoilta kursseilta :) Sitten taas vähän helpottaa koulukiireet, kun alkaa uusi jakso. Ei ois kyllä huonompaan aikaan voinu sattua tää maatietojen julkistamisen ajoitus :D Sen verran voin kuitenkin jo varmaan todeta, että joko Kanadaan tai Ausseihin olen näillä näkymin menossa! Nimittäin Euroopan tai ainakin Saksan tiedot ovat jo tulleet, enkä edelleenkään ole sitä s-postia saanut. Apua!








Mutta jee, vihdoinkin edes jotain informaatiota tulevasta. Nimittäin OB-koulutusten (OB=outbound) päivät on julkaistu, siellä tavataan D1390 :* En malta odottaa! Ja tietysti Lahden koulutus kaikille Rotary vaihtareille sitten noiden jälkeen huhtikuussa. See you there guys!