keskiviikko 5. helmikuuta 2014

VIHDOIN!


Odotus palkitaan enemmin tai myöhemmin ja asioilla on tapana tapahtua silloin kun niitä vähiten odottaa. Mulle kävi näin tän viikon maanatai-iltana, kun ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen jätin s-postin päivitysnappulan vähäksi aikaa rauhaan. Eihän siinä sitten kauaa mennyt kun viestiä jo kolahtikin mailiin. Siitä hetkestä lähtien en oo voinu olla hymyilemättä. Yks mun suurimmista unelmista on tulossa toteen, jo ens kesänä!


Maatiedon odottaminen oli yhtä tuskaa, mutta tässä sitä ollaan onnellisempana kuin koskaan :) Ihanien ja korvaamattomien vaihtarikamujen kanssa itketty ja kiljuttu ilosta ja saatu varmaan aika monen puhelimet räjähtämispisteeseen hehkuttaessamme maatietoja WhatsApp:issa. Vihdoinkin pääsin omalta osaltani mukaan tähän fiilistelyyn, vaikka tottakai iloitsin jo valtavasti kun kuulin muidenkin maatietojen saaneiden halkeavan riemusta. Mahtava yhteishenki! Onnea vielä kaikille jotka tätä eksyvät lukemaan


Lähtöpäivää eikä tarkempaa sijaintia ole vielä tiedossa, mutta ainakin viime vuonna lähtö oli ollut jo heinäkuun puolessa välissä. Kovin kauaa en siis kesälomaa kerkeä Suomessa viettämään. Perheen kanssa mökkeilyä, kavereiden kanssa ajanviettoa, agilityssä kisailua sekä kesätöiden tekoa ihanien lasten hoitamisen merkeissä on jo ensi kesälle suunnitteilla :) Jossakin kesäfestareilla, esim. Summer Upissa olisi mahtava päästä vielä käymään ennen Suomesta lähtöä.

Kuvat We Heart It

Mulla on niin onnekas olo, enkä aluksi oikeesti uskaltanu edes odottaa että pääsisin mun ykköstoiveeseeni, mutta näin siinä on käymässä. Eiköhän kaikille jo selvinnyt että mä olen näillä näkymin siis lähdössä vaihtoon AUSSEIHIN! 

8 kommenttia:

  1. OI VITSI OON NIIN ONNELLINEN SUN PUOLESTAA! <3 Toivottavasti mäkin pääsisin... Hei vähän kiva toi whatsup ryhmä! Kaipailisitteko vielä yhtä uutta jäsentä? :-----D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! <3 kyllä mä vähän luulen että samaan maahan ollaan lähössä ;) ja kato fb!

      Poista
  2. Onnea iitu vielä!! Oon niin ilonen sun puolesta!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Saara!!!<3 samoin, huippu maat meillä molemmilla :) ahh päästään aurinkoon täältä kylmästä Suomesta!! Niin ihanaa <3

      Poista
  3. Ja hei elämänvinkkinä, otatko ton sanavahvistuksen pois?:D Helpompi kommentoida hahaha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah juu en ollu ees huomannu koko juttua :D nyt pitäis olla pois, kiitti!!

      Poista
  4. niiin siistiä iitu <3 ! onneaaaa viel :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)