Minä

Nimeni on siis Iida-Lotta (kavereiden kesken Iitu) ja olen 17-vuotias tyttö Hämeenlinnasta. Opiskelen tällä hetkellä ykkösellä Kaurialan lukiossa, mutta lukuvuoden 2014-2015 vietänkin sitten aivan toisella puolen maapalloa. Blogia kirjoittelen siis lähinnä vaihtovuoteen liittyvistä asioista, nyt ennen vaihtovuotta sekä sen aikana.




Harrastuksiani ovat sellon ja pianon soitto, ratsastus, agility koiramme kanssa sekä tennis. Talvisin tykkään käydä myös laskettelemassa sekä hiihtämässä. Toivottavasti vaihtovuoden aikana pääsisin jatkamaan edes jotain harrastustani ja tottakai kokeilemaan jotakin aivan uutta. Esimerkiksi olisi hienoa osata surffata!

Vaihtoon lähtöä mietin pitkään. Nuorempana olin täysin varma että haluan lähteä, mutta asian ajankohtaistuessa aloin miettimään vaihtovuosi-ideaa tarkemmin. On kurjaa jättää rakkaat ihmiset vuodeksi, sekä tauko harrastuksista harmittaa. Mutta kerranhan täällä vain eletään ja nyt ennen työelämää lähteminen ja reissaaminen on kuitenkin niin paljon helpompaa. Vaikka ajatus Suomeen jäämisestäkään ei olisi huono, minua olisi silti harmittanut jälkeenpäin, jos olisin jättänyt näin upean tilaisuuden käyttämättä.

Näillä ajatuksilla lähden siis matkaan ja toivottavasti palaan Suomeen monta kokemusta rikkaampana!

Jos tulee jotain kysyttävää vaihtovuoteen tai muuhunkin liittyen, niin kysykää kommentoimalla tai vaikka jonkun näistä kautta:


Facebook: Iida-Lotta Mattila
Instagram: attoladii
E-mail: iidalotta.m(at)gmail.com




Hahah miten niin tylsä lauantai-aamu?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)